Samapalkkaohjelmasta ja tasa-arvolain vaatimuksista
huolimatta naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat jämähtäneet
paikoilleen. SAK:n kehittämispäällikön Marja Erkkilän mukaan avoimuus palkka-asioissa auttaisi selvittämään perusteettomat palkkaerot työpaikoilla ja korjaamaan vääristymät.
- Valtion ja kuntien työntekijöiden palkat ovat
julkisia. Kansalaisten verotiedot ovat julkisia. Iltapäivälehdet
julkistavat säännöllisesti ammattinimikkeittäin keskiarvopalkkoja.
Aivan samalla tavalla palkkoja voitaisiin vertailla myös työpaikoilla,
Erkkilä sanoi tasa-arvopäivän aaton toimittaja-aamiaisella.
- Palkkojen avoin vertailu toisi samalla
työnantajille paineita luoda avoimia ja oikeudenmukaisia
palkkajärjestelmiä. Oikeudenmukainen palkitseminen myös vähentää
kateutta ja lisää työmotivaatiota sekä tuottavuutta.
Tasa-arvolaki on vuodesta 2005 velvoittanut
työpaikkoja tekemään palkkakartoitukset. Selvitykset osoittavat, että
reilut puolet yli 30 työntekijää työllistävistä työnantajista on
täyttänyt velvoitteensa. Vaikka kartoitusten määrä on lisääntynyt,
niiden laadussa on yhä puutteita.
- Kartoitukset tehdään niin karkealla tasolla, ettei niistä voi päätellä mahdollista epätasa-arvoa, Erkkilä selvittää.
Lain mukaan kartoitus tulee tehdä yhdessä henkilöstön
edustajien kanssa. Käytännössä näin ei kuitenkaan tapahdu. SAK:n
tuoreiden tietojen mukaan palkkoja kartoittaneista työpaikoista alle
puolet oli ottanut luottamushenkilön mukaan selvityksen tekemiseen.
Joka neljäs luottamushenkilö ei ylipäätään tiedä, onko
palkkakartoitusta tehty vai ei.
Marja Erkkilän mukaan tasa-arvolain tasa-arvosuunnittelua ja palkkakartoitusta koskevaa pykälää olisi syytä täsmentää.
- Työnantajalla pitää olla velvollisuus analysoida
palkkakartoitusten tuloksia sekä verrata palkkoja samanarvoisissa
tehtävissä myös yli työehtosopimusrajojen. Suunnitelmista ja
kartoituksista pitää myös tiedottaa henkilöstölle, Erkkilä vaatii.
- Lisäksi luottamushenkilöille pitää antaa oikeus
yksilökohtaisten palkkatietojen saantiin sekä kartoitusvaiheessa että
mahdollisessa syrjintäepäilyssä.
Kommentit (1)
Kirjoita kommentti
Ole hyvä ja kirjoita kommenttisi aiheeseen liittyen.
Asiattomia viestejä ei julkaista.
Päivittämällä/Refresh selaimen saat uuden turvakoodin näkyviin, jonka kirjoitettua voit taas painaa Lähetä nappia. Huomiothan että tämä tarvitsee tehdä vain jos kirjoitit väärän turvakoodin.