Elokuun vieraana on Seta ry:n puheenjohtaja Outi Hannula.

Väärin. Homo ei ole vain kirosana. Homo on ihminen, ehkä juuri sinun työtoverisi, asiakkaasi tai pomosi. Ja vaikka osa suomalaisista onkin muuttanut asenteitaan sallivammaksi, epäluulo ja jopa viha erilaisuutta kohtaan istuu tiukassa. Heinäkuun alussa tapahtuneet tihutyöt - kaasuisku Pride-kulkueeseen sekä ilkivalta Helsingin Setan toimitiloja kohtaan – ovat pieni mutta hyytävä jäävuoren huippu. Optimisti minussa  yrittää vielä vakuutella, että ihan hyvin voi olla kaksi iskua ilman kolmatta. Toivottavasti niin onkin. Luultavasti ei.

 Pinnan alla kelluva homo- ja transfobinen jäävuori pullahti näkyviin pian iskujen jälkeen. Muutama kristillisdemokraattien ja kokoomuksen kansanedustaja ilmaisi julkisesti ymmärtävänsä väkivallantekojen motiiveja ja syytti ”provokaation synnyttämistä vastaiskuista” arvoliberaalia eliittiä ja vähemmistöjä itseään. Viesti oli selvä: saatte olla olemassa, kunhan ette näy ettekä varsinkaan kuulu ja vaadi oikeuksianne. Ihmisoikeuksiin kuuluu kokoontumis- ja ilmaisunvapaus, yhdenvertaisuus lain edessä ja vapaus syrjinnästä.

Viesti oli harvinaisen tyly, koska se tuli yhteiskunnan huipulta. Jos kansanedustaja saa kyseenalaistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet, on sen varmaankin oltava sallittua myös kaikille muille! Ja niin lainehti taas homo- ja transfobinen vihapuhe estoitta netin keskustelupalstoilla.

Työpaikoilla ei kyynelkaasua käytetä mutta samat asenteet vaikuttavat sielläkin. Olen kuullut monta karua tarinaa työelämästä: Tärkeimmät asiakkaat tai työtehtävät siirretään pois homoksi tai lesboksi ”paljastuneelta” työntekijältä. Töitä järjestetään uudelleen siten, että transihmisen kaikki alaiset siirretään toiselle esimiehelle. Rehtorin puhuttelussa homoseksuaali opettaja saa kehoituksen vaihtaa koulua. Systemaattinen ”ei-kiitos” tulee vastauksena kaikkiin transihmisen työhakemuksiin, myös vanhastaan tutuilta työnantajilta. Taas sama viesti: saatte olla olemassa, kunhan ette näy tai kuulu - ja ainakaan täällä meidän työpaikallamme!

Eikö töitä sitten voisi tehdä kaapista käsin? Pakkoko sitä on kertoa asiasta työpaikalla? Monet yrittävät, joko vapaaehtoisesti tai pakosta. Seksuaalinen suuntautuminen ei kuitenkaan ole hattu , jonka voi heittää hyllylle työpaikan eteisessä ja napata sieltä mukaan kotiin lähtiessä. Seksuaalisessa suuntautumisessa, riippumatta siitä onko se homo- tai heteroseksuaalista, ei ole niinkään kyse seksistä vaan elämän tärkeistä ihmissuhteista. Jos näitä asioita ei voi jakaa työpaikalla, paljon energiaa kuluu niiden salaamiseen. Syrjityksi tulemisen pelko pitää ihmiset hiljaisina: vain puolet suomalaisista homoista, lesboista ja biseksuaaleista kertoo asiasta työpaikallaan.

Työkaverit voivat puheillaan ja teoillaan luoda yhteishenkeä, jossa kaikki mahtuvat mukaan omana itsenään. Moninaisuuden kohtaaminen arkielämässä saattaa hämmentää, omat mielipiteet vielä hapuilevat.  Kansanedustajien huonon mallin mukaisesti joku saattaa työpaikan lounaspöydässä spekuloida, olisiko se homojen oma vika, jos saavat turpaan, kun menevät pussailemaan kadulla. (Ei ole, jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.) Halventavat puheet ja huonot vitsit jättävät vähemmistöt työyhteisön ulkopuolelle. Kaupunkilaisjärki ja hitunen empatiaa auttaa pitkälle. Ja se että muistaa, etteivät ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus ole mielipidekysymyksiä laisinkaan.

Vaikka moni tuntuu niin luulevan, ilmaisunvapaus ei anna oikeutusta häirintään tai syrjintään työpaikalla. Niin sanoo Suomen lakikin.  Ihmisoikeudet koskevat kaikkia, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöhin kuuluvia.

Outi Hannula on Seta ry:n puheenjohtaja

Kommentit (5)